Patun spa day

Tämä on jännä "harrastus" siinä mielessä, että tuohon elukkaan laitetaan paljon rahaa kiinni. Oikeastaan aika paljon sellaistakin rahaa, mitä ei oikeasti edes ole olemassa. Jostain sitä aina kuitenkin keksitään. Pointti on siis se, että hevosta hoidetaan ja puunataan, sille ostetaan kaikki tarvittavat varusteet ja enkelipölyt, mitä se nyt sattuukaan tarvitsemaan. Mutta itseensä ei sitten olekaan enää varaa panostaa. Tai meidän tapauksessa Vilmaan panostetaan semisti, koska se on tämän parivaljakon toinen osapuoli. Mutsiin ei lainkaan.

Mutta Patulla oli siis tällä viikolla spa day. Ensin oli aamulla hieronta ja fysioterapia
Annakaisan toimesta. Vähän oli oikea lapa jumissa, mutta muutoin ei ollut oikeastaan huomautettavaa. Ja tiedättekö kuinka kivalta se tuntuu kuulla! Jo ihan pelkästään siksi, että tietää sen kumppanin (tai Vilman kumppanihan se on, mutta mä olen edelleen se mutsi, joka välittää "lapsistaan") olevan kunnossa ja treenejä voi hyvillä mielin jatkaa. Mutta myös erityisesti siksi, että tilanne oli keväällä toisin.

"Just sieltä, ai että tuntuu hyvälle"

Suomeen palattuaan herra nimittäin oli jumissa jos mistäkin. Patu oli ilmeisesti "istunut" häntänsä päällä pitkän kuljetuksen ja häntä oli todella juntturassa, joka luonnollisesti vaikutti myös rankaan. Mutta niin oli myös takapää. Kun sitä yöllä purettiin Klaukkalassa, toinen takajalka ei halunnut ottaa juurikaan painoa alleen. Ei siinä silti auttanut muu kuin lyödä koppiin ja lähteä kotia kohti. Yöllä klo 2 purettaessa kotitallilla herra ei meinannut enää päästä kopista ulos. Siinä sitten maneesiin taluttelemaan, josko se siitä vertyisi ja miltä se mahtaa näyttää. Onneksi oli maneesi. Koska olihan talvi ja aamuyö.

Pari viikkoa siinä meni ihmetellessä. Ihmettelyyn toki kuului venyttelyä, liikuntaa, eläinlääkäriä, hierontaa sun muuta. Oli huonoja päiviä, oli vähän parempia päiviä, mutta mitään varsinaista vikaa ei silti löytynyt, ainoastaan vähän epämääräinen takapää. Kunnes se siitä pikkuhiljaa alkoi vertymään ja normalisoitumaan. Joten tuolla taustalla mutsin tekee erityisen onnelliseksi se, että me tehdään oikeasti jotain oikein.

Kyllä me tehdään paljonkin asioita oikein. Mutta tämä on siinäkin mielessä jännä harrastus, että koskaan et ole valmis ja aina oppii uutta. Ihan joka päivä. Sitä huomaa aina toisinaan, kuinka paljon enemmän sitä tietää kuin vaikka 5 vuotta sitten. Saatikka 10 vuotta sitten. Vaikka silloinkin jo luuli tietävänsä ihan tosi paljon.

Illalla spa day jatkui, kun vihdoin oli aikaa ja tämä mutsi antoi luvan viedä herran humppatukan. Vilma oli sitä leikkaamassa jo aikaisemmin, mutta oli huomattavasti helpompi letittää vähän liian pitkä tukka kuin juuri leikattu, joten tämä mutsi kielsi homman. Nyt on taas siisti poika. Näyttää ihan ratsulta, eikä metsittyneeltä en sano miltä. Kaikki kunnia niille nimeltä mainitsemattomille hevosille, mutta niiden tukkiahan harvemmin leikataan.

Nyt on siisti poika

Ja mitä siihen itsensä hoitamiseen tulee, niin Vilma sentään käy osteopaatilla ja urheilupsykologilla säännöllisesti. Mutsi ei missään.

P.S. Meidän kakara, eli tulevaisuuden dressage toivo, täytti eilen 2vee.

Violan Aava 2vee ja Vilma