Vieraissa

Puhutaanpa hetki muiden hevosten ratsastamisesta. Tosiasiahan on, että mitä enemmän saa hevosia alleen, sitä parempi. Jos sitä omaa vaan hinkuttaa päivästä toiseen, kyllähän siinäkin toki kehittyy, mutta kilometrejä ja tunteja tulee auttamattoman vähän. Varsinkin kun haluaa mennä eteenpäin ja kehittyä.

Joten on ilo ja onni, että niitä muitakin on siunaantunut! Ja uskoisin sen olevan sama tunne myös niiden muiden omistajille. Mitä olen sieltä kentälaidalta seurannut, sekä hevoset itsessään, että yhteistyö omistajiensa kanssa on mennyt eteenpäin. Vaikka katselenkin niiden vaaleanpunaisten lasieni läpi, niin kaipa tuo tyttö jotain silti osaa.

Eilen tämä muiden hevosten ratsutus sai taas ihan uuden ulottuvuuden, nimittäin ensimmäinen startti ratsutettavalla. Ja heti sinne voittajan pallille! Tai niin me eilen luultiin, mutta otetaanpa tuo takaisin. Siellä on kai laskettu pisteitä väärin ja neidin sija onkin tänään 2. Mutta rata oli varsin siisti ja kelpo ja omistajansa onnellinen, se riittää.

Vilma ja Hamppi palkintojenjaossa

Sitä pitää nyt kyllä ehkä vähän ihmetellä, että jos tällainen "vähän enemmän" ratsastanut hyppää helppo B -luokkaan (koska hevonen on sillä tasolla), niiden ratsastajien sekaan, jotka oikeasti itse ovat sillä tasolla (paria poikkeusta lukuunottamatta), niin miten se ei näy vaikkapa istuntapisteissä? Toki tuolla isommissa mittelöissä vaatimustaso kasvaa ja pisteiden saanti kovenee sitä mukaan. Mutta eilisessä luokassa neidin istuntapisteet oli sen 6,5 niinkuin monella muullakin. Ja oikeasti ero on kuin yöllä ja päivällä. Eikä tämä ole kritiikkiä niiden lasten istuntaa kohtaa, heidän harjoittelukilometrit on vähän jotain muuta kun meillä ja he tulevat sitten aikanaan perässä. Mutta eikö tuomarin pitäisi osata katsoa ja arvostaa niitä asoita, joiden eteen on oikeasti tehty töitä ja jotka ovat vähän jollain muulla kuin helppobee -tasolla? Just saying.

Mutta siihen ratsutukseen. Erilaiset hevoset ovat rikkaus. Ja näiden ratsastajien ja hevosten eteenpäin vieminen toki omalta osaltaan kehittää myös Vilman taitoja. Oppii näkemään, kuulemaan ja havainnoimaan, keksimään ratkaisuja erilaisten ihmisten ja hevosten haasteisiin ja saada aikaan onnistumisia, että näin tämä toimii. Ja kun tulee viestiä perässä tai näkee ratsastajan ilmeestä, että nyt loksahti jotain paikoilleen, että voi mieletön tätä fiilistä, niin arvatkaa kuinka ylpeäksi ja onnelliseksi se tekee tämän mutsin!

Olisihan tähän palettiin hyvä saada myös lisää erilaisia hevosia. Sellainen vanha konkari, joka opettaisi Vilmalle sitä korkeampaa kouluratsastusta. Tai vaikkapa nuori kehityskelpoinen yksilö, josta joku päivä tulisi se uusi Patu, kun herran itsensä olisi aika jäädä eläkkeelle. Mutta niihin pitäisi kai tällä tasolla kaivaa sitä omaa eli mutsin kuvetta ja se yhtälö on ainakin toistaiseksi mahdoton. Sitä lottovoittoa tai dressage-kummia odotellessa.

Videolla on 8v. friisitamma, jolla on kunnon- ja taitojen kohennus kuuri 

sekä 5v sh-ravuri, jota opetetaan ratsuksi.

Minähän olen kuvannut paljonkin tämän kesän aikana, mutta kas kummaa, kun olen sitten myös poistellut niitä puhelimesta. Jotta ainoastaan kahden ratsutettavan videoita löytyi, kuvia ei kenestäkään. Nykyään harvemmin käyn missään mukana, koska neiti voi autoilla itsekin. Mitä minä siellä kentänlaidalla sitten edes tekisin ihmettelemässä. Joskus koitan siis keksiä muutakin elämää kuin hevoset. Vähän hunolla menestyksellä kyllä.

P.S. Patun palauttelu takaisin töihin -projektissa otettiin eilen ensimmäiset laukkapätkät. Oli ollut kuulema jarrut vähän hukassa.

Se mutsin toinen lapsi

Tätä päivää on odotettu ja jännitetty! Nimittäin pari vkoa sitten päätettiin, että Aava voisi taas osallistua näyttelyyn, koska se nyt Lahdessa kerran pidetään. En olisi sitä alkanut raijaamaan kovin kauas, kun ei ole mitenkään maailman hauskin kuljettaa. Lastautuu ja käyttäytyy kyllä nätisti, mutta samperi sitä kuopimista! Kun muutettiin se kuukausi sitten, kuunneltiin, että "sehän ei muuten kuovi"! Mutta kun luukut avattiin, purut oli trailerin takapäässä, että kyllähän sitä kuopimista sitten oli tapahtunut. En tiedä millä sen saisi siitä opettetua pois, todellä ärsyttävä tapa nimittäin. Äitinsä opettama.

Itsehän olin tänään muualla, joten Vilma ja Aavan täti Riikka saivat lähteä keskenään. Kyllähän Vilmalla olisi ollut lupa vetää koppia tuolla kilomäärällä, mutta ehkei 2-vuotiaan kanssa aleta harjoittelemaan. Ja onhan se helpompaa, että on apukädet mukana, ei sitä nimittäin yksin lastattaisi. Ja tarvittiin toki mutsille todistusaineistoakin. Joten siellä muualla jännityksellä odotin tilannetietoja, kuvia, videoita ja sitä pöytäkirjaa.

Aava kuulema käyttäytyi varsin asiallisesti. Mitä nyt kerran sitten puri Vilmaa, kun alkoi olemaan tylsää. Mutta kaikin puolin rauhallinen, asiallinen ja malttoi odottaa ja seistä. Sai jo mittauksessa kehuja, kuinka hienosti se käyttäytyy.

Arvostelusta olisin toki mutsina ja kasvattaja toivonut edes vähän enemmän pisteitä, mutta kyllähän tuo 2- sydäntä oikeasti lämmittää. Ei siis ihan paska eka tekele. Pisteitä oli vähentänyt kaviot, jotka olisi kengitettynä saaneet enemmän. Säihkysääri se ei ole koskaan ollut, vaikka mittaa niissä riittääkin. Myös pehmeän pohjan aiheuttaman kintereen lievä kiertyminen käynnissä näkyi, ilman sitä käynti olisi ollut kuulema 9. Ravikaan ei ollut tänään ihan sitä parasta. Toki kaksi viikkoa sitten lähdettiin siitä, ettei se edes ravannut. Että sinä mielessä kelpo numero.

Ja mikä mahtavinta, Aava oli saanut erityismaininnan, kuinka hienossa kunnossa se on! Siis oikeasti, meidän pihan perältä kaivettu lapsi! Sehän on ollut enemmän ja vähemmän "heitteillä", kunnes muutti samaan talliin Patun kanssa. Ei siis missään nimessä tallinpitäjän toimesta, vaan meidän, koska meillä ei ollut yksinkertaisesti aikaa käydä siellä joka päivä. Nyt se on asunut kuukauden päivät samalla tallilla kuin Patu, niin on ehtinyt myös siihenkin koskemaan. Edes vaikka harjannut silloin tällöin. Näyttelyharjoittelut aloitettiin pari viikkoa sitten, kun päätös tehtiin. Ja eihän 2-vuotiasta joka päivä rassata. Meidän silmään se on siis ollut vähän semmoinen "pihanperänkakara", joskin erittäin kaunis sellainen. Mutta mitä vielä, se on kuulema lihaksikas! Niin ja olivat tuomarit kehuneet sitä erittäin kauniiksikin. Että hei, se on sitten virallisesti kaunis muidenkin kuin mutsin mielestä!

Ja vitsit että mutsi on ylpeä siitä oikeasta lapsestaan! Vilma nimittäin sai parhaan esittäjän palkinnon! Ja ihan oli ensimmäinen kerta, kun mitään tai ketään missään esitteli. Niin siistiä! Pomo-tuomari oli vielä kysynyt, että onko se Vilman oma? Että saa kuulema olla ylpeä, on niin hieno varsa!

Iso kiitos kuuluu myös Riikka-tädille, kun tarjosi kyydin ja ne apukädet! Aavan emähän on Riikan tamma, joten täti -nimitys on siis ihan virallinen ja Aava on aina ollut vähän Riikankin lapsi.

Aava ja Riikka-täti

P.S. Patun olisi pitänyt kävellä vielä 1-2 päivää. Mutta herran kuppi alkaa olemaan sen verran nurin, että tänään aloitetaan ravaaminen suorilla.