Vieraissa

Puhutaanpa hetki muiden hevosten ratsastamisesta. Tosiasiahan on, että mitä enemmän saa hevosia alleen, sitä parempi. Jos sitä omaa vaan hinkuttaa päivästä toiseen, kyllähän siinäkin toki kehittyy, mutta kilometrejä ja tunteja tulee auttamattoman vähän. Varsinkin kun haluaa mennä eteenpäin ja kehittyä.

Joten on ilo ja onni, että niitä muitakin on siunaantunut! Ja uskoisin sen olevan sama tunne myös niiden muiden omistajille. Mitä olen sieltä kentälaidalta seurannut, sekä hevoset itsessään, että yhteistyö omistajiensa kanssa on mennyt eteenpäin. Vaikka katselenkin niiden vaaleanpunaisten lasieni läpi, niin kaipa tuo tyttö jotain silti osaa.

Eilen tämä muiden hevosten ratsutus sai taas ihan uuden ulottuvuuden, nimittäin ensimmäinen startti ratsutettavalla. Ja heti sinne voittajan pallille! Tai niin me eilen luultiin, mutta otetaanpa tuo takaisin. Siellä on kai laskettu pisteitä väärin ja neidin sija onkin tänään 2. Mutta rata oli varsin siisti ja kelpo ja omistajansa onnellinen, se riittää.

Vilma ja Hamppi palkintojenjaossa

Sitä pitää nyt kyllä ehkä vähän ihmetellä, että jos tällainen "vähän enemmän" ratsastanut hyppää helppo B -luokkaan (koska hevonen on sillä tasolla), niiden ratsastajien sekaan, jotka oikeasti itse ovat sillä tasolla (paria poikkeusta lukuunottamatta), niin miten se ei näy vaikkapa istuntapisteissä? Toki tuolla isommissa mittelöissä vaatimustaso kasvaa ja pisteiden saanti kovenee sitä mukaan. Mutta eilisessä luokassa neidin istuntapisteet oli sen 6,5 niinkuin monella muullakin. Ja oikeasti ero on kuin yöllä ja päivällä. Eikä tämä ole kritiikkiä niiden lasten istuntaa kohtaa, heidän harjoittelukilometrit on vähän jotain muuta kun meillä ja he tulevat sitten aikanaan perässä. Mutta eikö tuomarin pitäisi osata katsoa ja arvostaa niitä asoita, joiden eteen on oikeasti tehty töitä ja jotka ovat vähän jollain muulla kuin helppobee -tasolla? Just saying.

Mutta siihen ratsutukseen. Erilaiset hevoset ovat rikkaus. Ja näiden ratsastajien ja hevosten eteenpäin vieminen toki omalta osaltaan kehittää myös Vilman taitoja. Oppii näkemään, kuulemaan ja havainnoimaan, keksimään ratkaisuja erilaisten ihmisten ja hevosten haasteisiin ja saada aikaan onnistumisia, että näin tämä toimii. Ja kun tulee viestiä perässä tai näkee ratsastajan ilmeestä, että nyt loksahti jotain paikoilleen, että voi mieletön tätä fiilistä, niin arvatkaa kuinka ylpeäksi ja onnelliseksi se tekee tämän mutsin!

Olisihan tähän palettiin hyvä saada myös lisää erilaisia hevosia. Sellainen vanha konkari, joka opettaisi Vilmalle sitä korkeampaa kouluratsastusta. Tai vaikkapa nuori kehityskelpoinen yksilö, josta joku päivä tulisi se uusi Patu, kun herran itsensä olisi aika jäädä eläkkeelle. Mutta niihin pitäisi kai tällä tasolla kaivaa sitä omaa eli mutsin kuvetta ja se yhtälö on ainakin toistaiseksi mahdoton. Sitä lottovoittoa tai dressage-kummia odotellessa.

Videolla on 8v. friisitamma, jolla on kunnon- ja taitojen kohennus kuuri 

sekä 5v sh-ravuri, jota opetetaan ratsuksi.

Minähän olen kuvannut paljonkin tämän kesän aikana, mutta kas kummaa, kun olen sitten myös poistellut niitä puhelimesta. Jotta ainoastaan kahden ratsutettavan videoita löytyi, kuvia ei kenestäkään. Nykyään harvemmin käyn missään mukana, koska neiti voi autoilla itsekin. Mitä minä siellä kentänlaidalla sitten edes tekisin ihmettelemässä. Joskus koitan siis keksiä muutakin elämää kuin hevoset. Vähän hunolla menestyksellä kyllä.

P.S. Patun palauttelu takaisin töihin -projektissa otettiin eilen ensimmäiset laukkapätkät. Oli ollut kuulema jarrut vähän hukassa.

Me niin tehtiin se!

Nyt tulee kuulkaas sitten sellaista siirappi -pläjäystä mega-vaaleanpunaisten ruusuilla kuorrutettujen lasien läpi, että oikein itseäkin meinaa jo ällöttää valmiiksi. Ja minä sentään tykkään ruusuista ja vaaleanpunaisesta. Mutta viime viikon työ ja hiominen teki tehtävänsä ja niin vaan ne SM-kvaalit saatiin eilen! Eikä siinä vielä kaikki, lisäksi neiti otti kuulkaas oikein voiton siinä luokassaan. Joku varmasti ajattelee, että njääh, eihän tämä 3-tason vaativa B ole vielä mitään tai ettei 65,294% ole kummoinen tulos. Mutta meille ne oli tässä kohtaa maailman tappi! Nyt vaan sitä tapin paikkaa sitten siirretään seuraavaan kohtaan.

Jos luit edellistä ratsastusmoodia, niin tiedät, että homma on takkuillut ja paljon. Pillin viheltäessä Vilman on puristanut itsensä Patun selkään henkensä pitimiksi ja Patu on ollut ruorissa kiinni. Ja vanhojen opittujen tapojen muuttaminen on hyvinkin vaikeaa. Mutta nyt se lasikatto on vihdoin rikottu. Vilma oli ensimmäistä kertaa ajatellut ennen jokaista kohtaa, että mitä tässä pitikään tehdä tai että mitä ei saanut missään nimessä tehdä. Ja ensimmäistä kertaa Patukin oli kuulema oikein odottanut, että kerro nyt sitten mitä tehdään.

Rata itsessään oli siisti ja tasainen. Tiedän, että laukanvaihdot oli epäpuhtaat ja käynnin kautta vaihtoihin tuli rikot, energiaa olisi saanut olla enemmän ja mitähän vielä, lista on loputon. Mutta mitä sitten! Ei kukaan täydellistä odottanutkaan, ei ainakaan tämä mutsi. Vaikka etukäteen kyllä tiesinkin, että parivaljakko todellakin onnistuu tavoitteessaan ja saa ne kauan metsästetyt kvaalit. Video radasta löytyy Patun Mutsin Facebookista.

Tämä mutsi ei ole koskaan aiemmin itkenyt kisoissa. Ei edes surusta, vaikka siihen on tarjoutunut kenties joskus tilaisuuksia. Mutta nyt tuli päästettyä pari kyyneltä tuloksen selvittyä. Tiedättekö sen tunteen, kun meinaa haljeta onnesta ja ylpeydestä? Kertokaa se sadalla. Se oli se fiilis, kun Equipeen rävähti tulos 65,294%.

Kyse ei ole siitä, ettäkö eläisin omaa nuoruuttani ja läskiksi laitettua "ratsastusuraani" Vilman kautta. (No tunnustan, ehkä vähän sitäkin, kai meillä kaikilla vanhemmilla.) Vaan siitä, että olen aitiopaikalta seurannut tätä kaikkea. Kuinka paljon tähän on laitettu hikeä ja kyyneliä. Ei sentään onneksi verta. Kuinka tämä tie on ollut pitkä ja kuoppia täynnä. Ja nyt vihdoin niitä onnistumisia alkaa tulla. Kuinka leveä se lapsen hymy on ja kuinka onnelliseksi se voi mutsin tehdä.

Eikä se hymy yllä (ainakaan tällä hetkellä) enää pelkästään siihen onnistuneeseen kisasuoritukseen, vaan myös kotiin ja treeneihin. Ensimmäistä kertaa Vilma ajattelee, että osaa vihdoin tehdä jotain oikein. Neiti päästi suustaan lauseen "mä itse ratsastin tätä useamman päivän putkeen ja se pysyi silti hyvänä". Nyt on jotain vihdoin loksahtanut paikoilleen. Ja kyllä, itkuja varmasti vielä tulee, mutta lillutaan nyt kuitenkin hetki ensin tässä euforiassa.

Palkintojenjaossa kunniakierroksella tuomari kommentoi minulle ratsukon menoa katseltuaan, että "tämän liikkeen kun saa sitten radalle, niin prosentit ropisee aika reippaasti ylös". Ja totta, kunniakierros herättää Patun eloon ja liikkeeseen tulee ilmaa. Patu rakastaa esiintymistä! Tässä on pieni videonpätkä siitä, harmillisen vähän näkeen kuitenkin sitä itse liikettä. Videon on kuvannut Valjasseppä Liza Auran mies, kiitos siitä hänelle.

Ja kaikki kunnia palkinnoille! Vaikka sitä vartenhan tätä lajia ei todellakaan tehdä, mutta se ilahduttaa kyllä kummasti, kun matkaa lähtee oikeasti hyödyllistä tavaraa. Luokka oli Prix de Satula.com ja palkintona valkoinen Equilinen huopa sekä nahanhoito -sarja. Lisäksi oli lahjakortti jo yllä mainittuun Leather Equitationiin, jouhiavaimenperä, kukka ja hitokseen hyvää leipää. Siis mahtavaa! Ravi-ihmiset varmaan ajattelee tässä kohtaa kuinka vähästä ratsuihmiset tulee onnelliseksi.

Prix de Satula.comin Vaativa B-luokan voittaja tänään Kangasalla Vilma Kivikoski! 

Parhaimmat onnittelut! #satulacom 

(C) kuva Satula.comin sivuilta

P.S. Heinäkuu seurataankin sitten pelkästään treenejä, pari jäi kisatauolle. Vilma voi kuitenkin ratsuttaa ja kisata muiden hevosia, saa ottaa yhteyttä.