Mutta tänään oli siis kuninkaan, eli herra Patukan jumppapäivä. Kouluhevoselle vähän muuta tekemistä kuin ainaista dressagea tai palauttelua. Aina puhutaan ja sovitaan, että kerran viikossa niitä puomeja, tekee hyvää. Mutta harvemmin niitä silti toteutetaan niin "usein", en tiedä miksi. Ei oikeasti ole edes kovin kummoinen homma tiputtaa maneesin seinältä pari puomia alas ja hinata niitä johonkin kohtaan. Kuitenkin ehkä silleen suunnitellusti peräjälkeen. Ja jos joku ihmettelee, että mitä me tehdään maneesissa keskellä kauneinta kesää, koska tänä vuonna se kesä oikeasti on, niin voi kysyä Patulta, mitä mieltä se on ötököistä. Ei pysty liikkumaan.
Tänään suunniteltiin oikein kaareva ura. Tarkoituksena oli saada ulkotakajalka oikeisiin töihin. Vähän oli kyllä mutsin välit alkuun hakusessa. Patulla on valtavat askeleet ja normaalisti puomien välit on pitkiä. Ellei tarkoituksella koota välissä. Mutta kun mentiin kaarevalle uralle, tuli liian monta liikkuvaa osaa, eli siis kokonaiset kaksi: piti katsoa mihin astuu ja kääntyä samalla. Ja se oli kuulkaa ruunalle jo vähän vaikeaa. Joten askeleen pidentäminen ei ollut enää mahdollista, kun oli jo kaksi muuta tehtävää menossa. Sitäpaitsi koska edellisistä puomeista oli kulunut muutama viikko, niin vähän piti verestää muistiakin, että jaa, jalkoja pitää ihan oikeasti nostella. Joten melkoinen kolina kävi alussa, kun puomit lenteli kannattimilta. Meinasihan se koko hevonen kerran lentää nenälleen. Tai kerran taisi olla aavistuksen voimakas pidäte. Patu kuunteli kiltisti pidätteen ja pysähtyi keskelle tehtävää.
Toki tänään sitä keskittymistä saattoi vaikeuttaa myös unenpuute. Tallin hevoset on olleet nyt tiistaista asti päivät sisällä ja yöt ulkona. Ja herra herkkiksen pasmat on menneet siitä aivan sekaisin. Koska ulkona ei tietty voi nukkua, joku saattaa vaania. Ja päivällä ei kuulkaa kuulu olla sisällä. Toivoa sopisi, että tämä uusi rytmi asettuisi paikoilleen pikimmiten. Tai mielummin helteet loppuisi ja palattaisiin normaaliin elämään. Mutta sille jälkimmäiselle toiveelle ei näytä olevan kannatusta ainakaan 10 päivän sääennusteessa.
Kun herra Patu lopulta ymmärsi, että tässä muuten hypätään, niin jo alkoi jalka nousta ja kierrokset kasvaa. "Pidä Vilma kiinni, nyt mennään, jihaa!" Ja esteet oli isoimmillaan niinkin hurjia, kuin 70cm. Kyseessä kun on kouluratsastaja ja vähän liikaa innostuva entinen este(kin)hevonen. Patu hyppää hyvin, mitä vaan, mistä vaan. Mutta esteiden väliin saattaa tulla pari ilopukkia tai mulliloikkaa. Kerran Vilma lensi päin maneesin seinää, kun innostus valtasi vähän liikaa pienen Patun mieltä. Innostuksesta kertoi se, että kun Vilma oli saatu alas, Patu laski menemään pitkin maneesia ja hyppi esteitä omia aikojaan, antamatta kiinni sitä metsästäville ihmisille. Lopulta tämä mutsi hermostui ja karjaisi "nyt pysähdyt prkl" ja matka loppui kuin seinään. Mutsin pelko on Patun pahin pelko, näemmä.
Se on muuten jännä juttu, miten kouluratsastajat muuttuu, kun eteen laitetaan jotain mistä pitää päästä yli.
P.S. Meidän nuoren neidin jalkoihin laitettiin tänään ensimmäistä kertaa kylmäysletkut. Vähän emmittiin, että mitähän "onko ihan pakko pestä, kun en tykkää" -neiti niistä tuumaa. Ei mitään, siinä olla jökötti kuin vanha tekijä. Niin viisas lapsi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti