Patun päiväkännit

Olen viettänyt hiljaiseloa ehkä siksi, että olen kirjoittanut yhtä tekstiä. Kirjoittanut, lukenut, muokannut ja miettinyt, julkaisenko sitä lainkaan. Se tarina olisi kertonut viime talvesta. Mutta se tarina avaisi kenties liikaa jo sulkeutumassa olevia haavoja. Enkä toki halua aiheuttaa Vilmalle kipua tieten tahtoen.  Joten annetaan niiden kirjan kansien sulkeutua, lopullisesti. Keskitytään nykyhetkeen, tulevaan, kaikkeen hyvään ja jatketaan matkaa eteenpäin.

Saatiin vihdoin vähän parempia kuvia SM:istä 

kuvat Hanna Mäntynen

Entä mitä tähän hetkeen kuuluu? Keventelyllä mentiin viime viikko, eilen nimittäin suunnaattiin Tampereelle klinikalle. Toki olemme olleet tietoisia, että vuositarkastus on tulossa ja että todennäköisesti tänä vuonna on taas se hetki, kun Patun jalkoja pitää hoitaa. Mutta toki se hetki pääsi nyt hieman yllättämään.

Patu on liikkunut hyvin ja puhtaasti, mennyt harppauksia eteenpäin. Pari viikkoa sitten alettiin katselemaan, että se silloin tällöin kompastuu. Viikko sitten  ylös - sivulle mentäessä tuli lopulta esiin  lievä epäpuhtaus. Meille se oli se hetki ja merkki, että enää ei odoteta. Joten sivuttaisliikkeet oli viime viikon pannassa.

Yöllä oli syksyn ensimmäinen pakkanen ja tämä mutsi valitsi reitiksi pikkutien. 

Jäätä oli paikoitellen, mutta turvallisesti päästiin perille!

Luonnollisesti tilanne laukaisi Vilmassa epätoivoa, mitä tällä voi tehdä ja hajotanko sitä lisää, jos teen jotain. Se ei kuuntele, mä en osaa mitään. Viime viikolla siis koettiin flashback menneeseen elämään, epätoivo ja oma osaamattomuus nostivat päätään ja saivat itkun aikaan. Tallikaveri siinä kuunteli purkausta ja Vilma kertoi kyseisen olotilan olleen aiemmin arkipäivää ja meidän normaalia elämää. Kauas on tultu onneksi niistä ajoista.

Miksi se sitten oli joskus arkea? Patu on haastava hevonen. Mitään se ei anna ilmaiseksi, ei oikeastaan edes halvalla. Sen sielunelämä on patumaista ja sitä on pitänyt tässä vuosien varrella opetella tulkitsemaan. Toki minä mutsina tunnen hevoseni käytöksen "maantasalta" ja se onkin melko helposti tulkittavissa, Patu kun on äärettömän ilmeikäs hevonen ja kertoo kyllä mitä haluaa. Ja mikä ei nyt passaa. Mutta luonnollisesti en itse konkreettisesti tiedä, mitä ratsastaessa tapahtuu. Olen sen varassa, mitä näen ja mitä minulle kerrotaan. Mutta siitä olen onnellinen, että myös ratsastaessa Patua on vihdoin alettu tulkitsemaan herran vaatimalla tavalla ja yhteistyö on saanut ihan uuden ulottuvuuden. Ja ei, Patu ei vie meitä narussa, vaikka tämä siltä kenties kuulostaakin.

Vielä hereillä, odotellen omaa vuoroa

Mitä siellä klinikalla sitten kävi? Ostettaessahan on ollut tiedossa, että muutamassa jalassa on vähän sanomista. Ei kuitenkaan suurempia ja herra on ollut kaikki vuodet täydessä kisakäytössä, joten tietoinen riski otettiin aikoinaan. Sitäpaitsi en usko, että löytyy yhtään kisahevosta, jolla olisi täysin puhtaat paperit. Eilen taivutuksen seurauksena tuli pieni reaktio juuri niistä paikoista mistä oletettiinkin tulevan. Päätettiin myös kuvata ne, jotta tiedetään, missä mennään. Myönnän, kuvausta mietittiin tarkkaan, koska tieto olisi myös saattanut lisätä tuskaan. Mutta onneksi ei! Pieniä muutoksia on, ei mitään hälyyttävää. Nivelet hoidettiin ja harjoituksia jatketaan käyntipätkän jälkeen.

Pikku pä-kät, eli päiväkännit. 

Turvallisempaa ja informatiivisempaa lähteä juoksuttelemaan, kun suunta on eteen, eikä ylös 

(koska hui ravihevoset ympärillä).

Samalla kuvattiin myös yhden haljenneen hampaan juuri ja vatsa. Hammas on haljennut pari vuotta sitten (kuka tietää miten), vatsassa on muutaman kerran ollut hiekkaa. Hammas jää odottamaan taas seuraavaa vuositarkastusta, jos ja toivottavasti kun tässä välissä ei tapahdu mitään näkyvää. Vatsasta löytyi ihan pieni hiekkakertymä, psyllium nautitaan ennaltaehkäisevästi, kunhan tästä kävelykuurista päästään.

Joten onnekkaita oltiin! Kaikki tarpeellinen tutkittiin, eikä onneksi mitään erikoista, odottamatonta tai hälyyttävää ilmennyt. Nyt kun vielä saadaan nämä "ikuisuuskysymykset" eli satula ja kuolaimet kuntoon, niin jo vain taas voi päästellä menemään.

Taivutukset menossa.

P.S. Meidän nuori neiti Aava treenaa tällä hetkellä esiintymistä ja ravia. Sillä on varsin hieno ravi, kun se on laitumella pörheänä. Eli todella harvoin. Muuten se ei oikein osaa ravata, ei ole koskaan osannut. Ensi viikolla olisi tarkoitus mennä näyttelyihin, kun sellaiset kerran täällä järjestetään. Ja siihen mennessä pitäisi taas oppia ravaamaan. Kyllähän se viimeksikin oppi.