Meillä asuu heitteille jätetty mies

Tämä tarina ei liity Vilmaan ja Patuun millään lailla, mutta tarvitsee tulla kerrotuksi. Tai kyllähän se oikeastaan jopa liittyy. Patu kun on tarinan toinen osapuoli. Se kaiken edelle menevä.

Kuka tällaista kauneutta voisi vastustaa? 

Ei kerrota kenellekään, että todellisuus on kenties hieman toisenlaista.

Trumppia lainatakseni "America first" on muotoutunut meidän perheessä sanonnaksi "hevoset ensin". Kuulemma. Saattaahan siinä joku totuuskin piillä. Mies heitti tämmöisen esimerkin ilmoille leijumaan, että jos hänelle kävisi jotain ja samaan aikaan Patulla olisi vaikkapa ihan vaan kengitys, niin tämä (Patun) mutsi kuulema heittäisi kännykän syliin ja sanoisi "soita ite apua, mun täytyy nyt lähteä tallille". En tunnusta. Vaikka tottahan se kuviteltu tilanne taitaa olla.

Hevoset on kuuluneet meidän elämään lähestulkoon aina. Ne ovat enemmän kuin harrastus ja elämäntapa. Ne ovat koko elämä. Rahat on aina loppu, silti jos hevoset jotain tarvitsevat, se raha löytyy jostain. Niillä on hyvät varusteet. Paitsi tietty se satula. Mutta on sekin hyvä ja meidän mittapuulla kallis, ei vaan sovi niin kuin pitäisi. On traileri ja vetoauto. Hankitaan uudet kuolaimet ja loimet ja muut härpäkkeet, kun sellaisia tarvitsee. Ja samaan aikaan tämä mutsi miettii, että onko mahdollista ostaa itselle vaikka yhdet uudet yökkärit, kun vanhat meinaavat hajota käsiin. Kyllä te tiedätte. Te, jotka olette tässä samassa suossa mukana. Muut ei kyllä tajua.

Mutta siis meidän perheessä hevoset menevät (kuulemma) kaiken edelle. Olen kyllä joskus ollut itsekin havaitsevinani vaikka sellaisia asioita, kun että kotona ei jaksa siivota, mutta tallissa siihen on aina aikaa ja energiaa. Tai etten viitsi tehdä ruokaa, mutta tallilla raahaan selkä vääränä heinää hevosille ja sekoittelen mitä ihmeellisimmät enkelipölyt Patun puuroon. Ei kerrota sitä kotona.

Mies kyselikin, onko jotain sellaisia vertaistukiryhmiä olemassa meidän heitteille jättämille miehille? Jo vain, kyllähän sellainen löytyy, ei kun mukaan jakamaan kokemuksia. Vaikka kovin hiljaiselta tuo ryhmä vaikuttaa, viimeisin päivitys on ½:n vuoden takaa. Liekö ovat hyväksyneet jo kohtalonsa. Tai sitten eivät uskalla enää julkisesti ilmaista itseään. Tiedä häntä.

Itsehän haluaisin viedä tämän hullutuksen ja elämäntavan seuraavalle levelille, omaan hevostilaan. Se on ollut vuosia, oikeastaan vuosikausia, haaveena. Aina se on kuitenkin pysähtynyt siihen hevosnaiselle tyypilliseen ongelmaan, rahaan. Suurin osa meistä kun on oikeasti persaukisia. Siellä jossain on se pieni osa, jonka sukunimen etuosa on von. Tai on sattunut olemaan oikeaan aikaan oikeilla yrityskaupoilla. Meillä muilla se on jatkuvaa kädestä suuhun elämistä ja pennosten laskemista. Siitäkin pitäisi varmaan kirjoittaa ihan oma tarinansa. Koska tämän tarinan pääosassa pitäisi olla se hevosnaisen uhri, se kotona odottava miespolo.

Kuinka ihanaa olisikaan joka ilta jättää heinää rouskuttavat hevoset talliin yöpuulle? 

Se on ehkä maailman kaunein ääni. Hevosnaisen mielestä.

Miksi ne sitten jaksavat katsella meitä vuodesta toiseen? Itse sanoisin, että kun me kuitenkin ollaan niin ihania. Siltä mieheltä kysyttäessä vastaus saattaa olla varsin toisenlainen. Vaikkapa "en minä tiedä". Koska oikeasti kysyin, eikä hän tiennyt. Mutta jotain taikaa siinä on oltava, että sitä hikistä, likaisissa vaatteissa kulkevaa ja tallilta haisevaa naista jaksaa rakastaa. Tai viitsii joskus istua siihen kuraiseen, heinää täynnä olevaan autoon. Toki joka kerta siitä kyllä myös kuulee, että voisikohan tämän joskus siivota. Ja joka kerta vastaus on sama, että mitä suotta, kohta se kuitenkin näyttää tältä. Kestää sen, että kumisaappaat on jalassa useammin kuin korkokengät. (toim. huom. tällä naisella ennemmin tennarit kuin korkkarit). Tai ettei ripisväristä ole tietoakaan, eikä säärien ajelusta kukaan ole koskaan kuullutkaan. Paitsi että voisikohan sen hoitaa klipperillä samalla kun sen hevosenkin sääret?

Me vaan ollaan niin rakastettavia.

Tämän kirjoituksen kuvat on Pixabaysta.

P.S. Trumpin lainaus ei sitten tarkoita sitä, että arvostaisin kyseistä ihmistä pätkääkään. En arvosta.