Rataratsastusmoodi

Eli se tila, mikä pitäisi saada radalle siirryttäessä päälle. Se yhteistyön sinfonia ja sielujen harmonia, ratsukon oma kupla, että kaikki sujuu ihan loistavasti ja me niin tehdään tää! Mutta entä jos se on ollutkin ihan päälaellaan monta vuotta? Niin, että kun pilli viheltää, herra Patu sanoo "pidä kiinni, mä tiedän tän!". Ja neiti Vilma puristautuu henkensä edestä satulaan kiinni ja nappaa kaksi vahvaa ohjaa käteen ja todella pitää kiinni. Eli moodi onkin siis kaikkea sitä, mitä sen ei pitäisi olla. Mitä sitten tehdään?

Kokenut ja osaava hevonen on luonnollisesti hyvä asia. Yleensä. Jos siihen yhdistää itsepäisyyden ja "mä tiedän" -asenteen, niin on vähän sekavampi soppa. Patu on aina ollut ihan kaikessa tekemisessä sitä mieltä, että se tietää ratsastajaa paremmin. Että mikä tänään sattuisi huvittamaan ja mitä voisi olla tarjolla.

Tämä kaikki saataa kuulostaa siltä, että hommat on menneet persiilleen monta vuotta. Mutta ei se nyt ihan niinkään ole. Kuten edellisessä historiikissa kerroin, on vuodet Patun kanssa sisältäneet itkua ehkä ainakin yhtä paljon kuin onnistumisia. Silti siinä hevosessa on aina ollut "se jokin", että periksi ei ole annettu. Tai sitten se on ollut vaan tämä meidän persaukisuus, ettei sitä yksinkertaisesti ole ollut varaa vaihtaa. Tiedä häntä, nyt joka tapauksessa ollaan vihdoin tässä, että ratsukon yhteisestä entisestä ratamoodista on tulossa toivottavasti historiaa ja tilalle kehitellään uutta versiota. Aikansa se silti ottaa, ei tämä hokkuspokkus käy.

Tällä viikolla meillä oli hyviä harjoituksia rataa varten. Ei se tarvitse pilliä tai aitoja, se riittää, että tullaan keskihalkaisijalle, sillä sen Patun moodin saa päälle. Ensin valkkumme Linnea ratsasti ja sieltä sitten tulikin tunnistettua ne ojanpohjat, mitä sillä hetkellä herran päässä tapahtuu. Hevonenhan ei tee ilkeyttään tai tahallisuuttaan yhtään mitään, ainoastaan oppimisen kautta. Mutta opitun poisoppiminen onkin jo ihan oma lukunsa.

Seuraavana päivänä oli Vilman vuoro. Ja taas tuli huomattua mitä tapahtuu, kun tullaan keskihalkaisijalle. Siinä hikeä tippuvassa helteessä sitten treenattiin pala kerrallaan pois siitä. Patuhan on siitä kiva tyyppi, että se kyllä heti kertoo, jos teet jotain väärin. Vaikka kun otat mollemmista ohjista yhtäaikaa, niin saat varmasti peruutuksen aikaan. Kesken rataa, siinä kohtaa kun ei todellakaan kuulu peruuttaa. Ei se silti peruuta samalla taktiikalla silloin kun niin kuuluu tehdä. Ei tietenkään.

Siinä taisi kävelyineen ja verkoineen vierähtää parituntinen. Hiki virtasi kaikilla, myös katsojilla. Hyviä pätkiä, onnistumisia, tietoisuutta virheistä. Ja hymy. Sitä on tarjoiltu viime aikoina enenevässä määrin ja se saa tämän mutsin onnelliseksi. Ja jos joku ihmettelee, mitä meillä tehtiin maneesissa 30 asteen helteessä, niin oltiin paarmoja paossa.

Huomenna lähdetäänkin sitten katsomaan, jäikö tämän viikon treenistä mitään kummankaan päähän. Toivottavasti kyllä, koska Linnea ei ole ohjeineen tällä kertaa verkassa Vilman korvanapissa.

P.S. Patun mutsin Facebookista löytyy video treeneistä.